1. marraskuuta 2008

Kaikki hauska on hyväksi vatsalle

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa ja käteeni tarttui muunmuassa Tähtityttö- niminen kirja. Lukemisen jälkeen koko kropan valtasi niin seesteinen olo, että päätin toteuttaa yhden pitkäaikaisen haaveeni. Miksiköhän nyky-yhteiskunnassa ihmiset on tällaisia; itsekkäitä, sulkeutuneita? Äh.

Kynttilänvalossa Sanna puhui siitä, miten vaikeaa on hyväksyä totuus, kalenteri täyttyy taas aika mukavasti, tyhjiä viivastoja ei näillä näkymin ole kovin paljon.

Niin, ja kävin eilen katsomassa High School Musical 3, kun olin ensin katsonut kaksi aikaisempaa kotona putkeen ensimmäistä kertaa elämässäni. Minä, joka olen aikaisemmin kritisoinut ja haukkunut koko sarjan pystyyn, juoksin elokuvan jälkeen pussailemaan pahvisia hahmoja aulaan ja kaverit joutuivat raahaamaan minut pois. Kadulla lauleskelin fiiliksissä Aikuista naista ja tanssiessani mietin mikseivät ihmiset tee niin oikeassa elämässä.
Noloa, hävettää myöntää, mutta se kliseinen amerikkalaissarja on nykyään yksi suosikeistani ja laulut soivat koko ajan päässä.

Nyt lukemaan psykologiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.