Mielessäni en mieti josko tänään lähtisin, vaan josko tänään jäisin.
Haluan jäädä, en jäätyä. Unohtua siihen hetkeen kun otat kädestä kiinni, minä nappaan lumihiutaleita suuhuni ja sinä kerrot polkupyöristä, jotka ovat uponneet Titanicin lailla jokeen.
Pysähtyä siihen kun kirjastossa vilkaisee yhden katseen yli keskiaikaisista kirkoista kertovan kirjan ja näkee otsan, joka on juuri nousemassa. Paeta sitten takaisin keskiaikaan ennenkuin minut huomataan. Hymyillä salaa.
Keskittyä siihen muistoon kun on niin lähellä, että silmät näyttävät yhdeltä eikä erota muutenkaan enää sieluja toisistaan rintakehän progerytmien seasta.
Mietin lentokenttää, jolla saattaa kävellä jäätelö toisessa kädessä ja toisessa kädessä käsi.
Mietin sitä kun naapuri hakkaa mattoa ulkona ja sydän lyö sitäkin lujemmin.
Mietin niitä aikoja kun kerrostalon seinän läpi kuuluu naapureiden bassontumina joka yö ja se tuntuu kylkiluissa, jotka täyttävät vatsani.
Mietin kahvilaa jossa pöydät ovat niin pieniä, että niiden yli on helppo kurottua.
Mietin suudelmaa, jonka saa yllättäen riidan jälkeen.
Mietin tarinoita lapsuudesta ja liikennemerkeistä.
Mietin tekstiviestiä: soita, on tärkeää asiaa! Ja sitä seurannutta puhelua: Rakastan sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.