25. tammikuuta 2009

Kasvoja joita en koskaan unohda

Kerrostuneita kaipaudentunteita, Narniamainen maailma ja valtavat kaasupallot taivaalla. Tekee mieli kirjoittaa novelleja, tarinoita jotka eivät pääty hyvin eivätkä huonosti, jotka eivät pääty mihinkäään. Tarinoita joissa itketään kolibrin kokoisia kyyneleitä ja nähdään flamingoja olohuoneessa. Pidän kolibreista.


Ja niin jälleen, vanha kunnon porukka koossa. Naurettiin neloisdraamalle, rakennettiin lumiukkoja joka pian ulkoisten tekijöiden takia muuttuikin riehakkaaksi lumisodaksi. Saimme viimein tietää miksi jänis käy rautakaupassa, olettehan te arvokkaampia kuin porkkanat. Tai rautanaulat. Vieraskirja täyttyi hölmöistä lausahduksista ja kaikkialla oli kaunista. Kai se kauneus johtui heistä. Ystävistä.



Ensi viikolla vasta stressataan ja katsotaan miten koeviikko sujuu. Todennäköisesti hyvin. Niinkuin kaikki.

3 kommenttia:

  1. Sanataiteilija25/1/09 19:16

    Ei sun koeviikko voi mennä huonosti ku saat tukiopetusta ;) Ja pitkät ruokailut ;)

    VastaaPoista
  2. Jiri Toivio25/1/09 19:19

    Leiri oli kaunis, vaikka melankolia söikin minua.

    Oikeastaan nautin tuosta enemmän kuin syysleiristä. Viihdyn pienemmissä porukoissa.

    Mukavaa, että nautit. Ja tähän jokin voipuneesti hymyilevä hymiö.

    VastaaPoista
  3. johanna25/1/09 19:29

    Zanataiteilia: Oon kyllä niin onneton tapaus fysiikan kanssa etten usko tukiopetuksen korjaavan tilannetta. :D
    No saahan sitä aina toivoa. :P

    Claes: Pienet porukat on ihanaa vaihtelua, niissä on joskus helpompi olla. Onneksi puissa oli vielä jonkin verran lunta jäljellä, et vajonnut täydelliseen melankoliaan.
    :''')

    VastaaPoista

Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)