Aamulla kirjoitin innoissaan käsi krampaten, luulin uneksivani äidinkielenkokeen kysymyksiä katsellessa. Ne olivat ihania mahtavia täydellisiä minulle. Eräs vastaukseni oli runo.
Kokeen jälkeen menin syömään Blankoon, katselin ulkona kulkevia ihmisiä (bongasin turkoosin polkupyörän, mummon jolla oli pinkit hansikkaat ja paljon hymyileviä ihmisiä). Blankossa oli hyvää ja halpaa ruokaa (joka tuli ehkä noin kahden minuutin kuluttua tilaamisesta!), hyvä musiikki, no, hyvää oikeastaan kaikki. Lisäksi siellä oli naistenvessassa punaiset kaakelit. Se oli hienoa.
Torin laidalla istui neljä miestä vihreillä retkituoleilla soittamassa jazzilta kuulostaa rennon letkeää musiikkia. Suljin silmät ja olin pienen sekunnin osan kaukana, kuumalla kadulla mekko päällä, hiukset nutturalla ja aurinkoa iholla.
Auringosta puheenollen, Hän oli illalla kotiin tullessani yhtä punainen kuin siinä Muumien Punainen täysikuu- jaksossa!
Käykö teille ikinä niin (vai olenko ainoaa lajiani) että raahaatte kameraa mukana ja sitten juuri sinä päivänä kun päätätte jättää sen kotiin---- näette jotain uskomattoman upeaa?
arr, mulle käy! kannan kameraa vaikka kuinka ja kauan ja sitten yhdeksi päiväksi jätän sen kotiin niin....!
VastaaPoistakatusoittajat = ♥
anonyymi: ihanaa! kanssakärsijä! :D toi tunne on tosiaan mm hmm hmm hyvin ärsyttävää!
VastaaPoistakatusoittajat on!
mulle käy juuri noin. vielä kun on törkeän painava, valtava ja huomiota herättävä ammattilaiskamera niin jää se kyllä helposti kotiin. liian usein.
VastaaPoistaetta: joo! nimenomaan- sellasta järkälettä ei vaan jaksa raahailla joka päivä mukana.. ja just silloin sit ois jotain, duhh!
VastaaPoista