27. marraskuuta 2010

My name is Salmon, like the fish

Ulkona sataa lunta ja tuulee, uutisissa luvataan miinus kahtakymmentä, pompin koulun, työn ja autokoulun välillä miettien ehdinkö lainkaan levätä tarpeeksi. Onneksi on kuitenkin niitä asioita, kuten liian pieneen sänkyyn kasautuminen sopivan suurella porukalla, kallisarvoisen ajan viettäminen kallisarvoisen kanssa ja yksin saunassa muka-joogaaminen. Se tunne, kun kaikki on hetken ajan aivan selkeää.

The Lovely Bones. Visuaalisesti upea, tarina mielenkiintoinen ja takuulla herättää voimakkaita tunteita. Katsokaa se.

6 kommenttia:

  1. rakastan tuota leffaa. en koskaan muista, mitä jossain elokuvassa tapahtui, mutta muistan miltä ne tuntui. tuon leffan aikana ajattelin, että "vähänkö tää on hienoin". pitäis kattoo uuestaan.

    VastaaPoista
  2. Joo, ehdottomasti leffa jonka aikana tuntee paljon. Ja tunnistan tuon "vähänkö tää on hienoin" -ajatuksen, se oli vaan niin mukaansatempaava.
    Katso uudelleen!

    VastaaPoista
  3. ah en tiedä yhtään mitään tuosta leffasta enkä oikein muustakaan postaukseesi liittyvästä mutta kuitenkin:

    rakastin kommenttiasi minun blogiini. ja opiskeletko matematiikkaa ? tarvitsisin rohkeutta itsekin ryhtyä siihen mutta en tiedä mitä se vaatii. täytyykö olla aivan hirmuinen nero ?

    VastaaPoista
  4. Se ei haittaa ja oi purr, ihanaa kuulla että pidit!

    En opiskele matematiikkaa yliopistossa, mutta aikomuksena olisi, kunhan olen ensin harjoitellut sitä itsenäisesti. (Tämä sen vuoksi, koska mulla on ollut, hyvin tyhmästä syystä, lyhyt matikka lukiossa ja käyn nyt pitkää matikkaa itsenäisesti.)

    Hirmuinen nero ei tarvitse olla, jos lukiossa pitkästä matikasta kirjoittaa L:n tai E:n niin useimmissa tapauksissa pääsee sisään yliopistoon matikkaa lukemaan. Joissain jopa M:llä pääsee sisään. Lukiomatikan hallinta siis riitää!
    Pääsykokeessa ei saa muuten käyttää MAOLia eikä laskinta, joten kaavojen pyörittely on tärkeää hallita.

    Maskusta kun olet kotoisin, niin hyvä sivusto kurkata on: http://www.math.utu.fi/opiskelu/opiskelijaksi/
    (En tosin tiedä, aiotko hakea Turkuun mutta se nyt on lähellä ja siitä tiedän. :D)

    Ihan hirvittää tämä kauhistuttavan pitkä kommentti, mutta kun innostuin.

    :P

    VastaaPoista
  5. Tykkään ihan hirveästi sun uudesta headeristä! (Ja sun jutuista.) ♥

    - Leticia

    VastaaPoista
  6. Jee! Väsäsin sitä ihan liian kauan ottaen huomioon kaiken muun tekemisen, joten kiva että näyttää hyvältä.

    VastaaPoista

Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.