Yrittää opetella vuorosanoja ja improvisoida niitä lavalla. Päätä särkee ja väsyttää paljon, huomenna ne kolme esitystä ja sitten se on ohi. Tavallaan suuri helpotus ja kuitenkin vähän sääli, niinhän se on aina.
Tänään kuitenkin muutamat muille pienet, minulle suuret, asiat antoivat piristysruiskeita ja hymyä.
Mjoo. Utön reissusta pari kuvaa ennenkuin menen nukkumaan (kyllä, kello on yhdeksän ja olen nukahtaa näppäimistölle....)
14. joulukuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.