16. maaliskuuta 2011

äh

Tiedättekö sen Frendien jakson, jossa Phoeben palohälytin alkaa soimaan keskellä yötä? Sama tapahtui viime yönä minulle.

En meinannut millään saada unta riippumatta siitä, kuinka monta kertaa vaihdoin asentoa. Kun lopulta nukahdin, olin kerrostalon asunnossa joka muistutti hämmästyttävän paljon isovanhempieni asuntoa. Ulkona oli lumimyrsky, katsoin ulos ikkunasta ja siellä se oli, lapsuuteni kammotus, Muumien mörkö pihalla katsoen minua suoraan silmiin. Käperryin pieneksi kasaksi ikkunan alle ja toivoin, ettei se huomaisi minua. Huomasi. Olin yhtäkkiä ulkona lumimyrskyssä, mörkö jahtasi minua hitaasti enkä jaksanut juosta korkeassa kinoksessa erityisen lujaa. Heräsin. En saanut unta. Nukahdin. Heräsin. Nukahdin. Heräsin. Nukahdin.

Sitten se kuului, yksi pieni piippaus. Säikähdin, mutta ajattelin kuvitelleeni sen. Piippaus. Ajattelin jälleen kuvittelevani. Piippaus. Mietin, josko se on meidän varashälytin. Paniikki, ehkä täällä on joku! Piippaus. Katson, mitä kello on. 05:02. Piippaus. Käperryn peiton alle pieneksi ja toivon, että ääni menisi pois. Piippaus. Tämä jatkuu kauan tällaisena. Lopulta rohkaistun ja nousen sängystä, hiljaa ja varovasti. Kuulostelen. Piippaus. Katson katossani olevaa pientä valkoista möhkälettä epäuskoisena. Piippaus. Ärtyneenä irrotan palohälyttimen ja yritän sammuttaa sitä. Piippaus. Äh. Piippaus. Ei vieläkään. Piippaus. Miksei? Yritän ottaa pariston pois. Piippaus. Paristo ei lähde irti. Piippaus. Hakkaan kädellä palohälytintä saadakseni pariston ulos. ULVONTAA. Lopetan, ulvonta lakkaa. Seison hetken ajan toimettomana palohälytin kädessäni ja mieleni tekisi itkeä, kaipaisin vain unta. Piippaus. Kävelen pyykkihuoneeseen, piilotan piipittäjän ison vaatekasan alle ja palaan takaisin sänkyyn. Piippaus kuuluu vieläkin, vaimeana. Sellaisena, ettei siihen herää, muttei kykene nukahtamaan. Kieriskelen sängyssäni turhautuneena.

Herätyskello soi, aika lähteä historian ylioppilaskirjoituksiin.

Photobucket

(yli sata sanaa taistelusta palohälyttimen kanssa, tämä on jo jotakin)

2 kommenttia:

  1. voi pieni, toivottavasti kirjotukset ei kamalasti kärsiny!

    VastaaPoista
  2. kurjuus kyllä ne kärsivät hiukan.. mutta saa nähdä mitä tulee!

    VastaaPoista

Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.