kilometrittäin asiaa

Aurinko. Tuli heti esiin kun yo-kirjoitukset päättyivät. Menivät miten menivät, pettymys sysätään syrjään ja hymyillään, muistetaan etteivät ne ole kaikki kaikessa eivätkä ne määritä kenenkään ihmisarvoa. Tai kuten minulle sanottiin tänään: jos nyt mietit, niin mitä muistat lukiosta? muistatko ne hyvät kouluarvosanat, vai ne kerrat kun ollaan kesäpäivänä puistossa ja syödään aino-jäätelöä?



Näin tänään muutamaa parhautta, ensimmäinen herätti minut puhelinsoitollaan ja kömmin kiiruusti pois unista, joissa taistelin Rakettiryhmän kanssa pahisliigaa vastaan ja joissa agentteja tuli maan läpi koska niiden käsiin oli ripoteltu jauhoa. Kivojen näkeminen tekee aina hyvää kun on homehtunut omassa huoneessaan liian kauan.

Päivällä pupu soitti ja kysyi lähdenkö kävelylle. Sain pitää kädestä, hyppiä iloisena ja leikkiä aurinkoa itsekin. Varasimme tiistaiksi liput Black Swaniin, saa nähdä ahdistaako se.



Katsoimme pikkusiskon kanssa erään lempidisney-leffani. Tosin siskoa alkoi ärsyttämään kun puhuin suurimman osan repliikeistä, lauloin lauluissa mukana ja kommentoin ei se oikeasti noin ole, oikeasti pläpläpläpätemistäplä.

 

Käväisin kirjastossa ja päätin lainata muutaman opuksen jottei pääsykokeisiin lukeminen yllättäisi ihan heti. Sehän on sallittua, eikö niin?



Anna-Leena Härkösen runokokoelman välistä löytyi lappu, joka sai hymyn kasvoille.