guess i'm gonna be OK

Sanoin viime entryssä etten taida osata fiilistellä maailmanmestaruutta.

Huijasin.



Käytiin tänään Jeminan kanssa juhlimassa poikia ja Poikaa jokirannassa Kapteeni Koivun Kansanjuhlassa. Matkalla tapahtumapaikalle muutaman metrin päästä meistä ajaa ohi avoauto, ja kappas eikös siellä juuri komeilekin sinipaitaisia komeita miehiä ja komea pokaali?





Keplottelimme itsemme lopulta eturiviin. Yhtä vaille ne kaikki ne parhaimmat laulut tulivat: mää oon kännissä missä sää oot, me ollaan sankareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan, ihanaa leijonat ihanaa, hunajata hunajata hunajata mulle, we are the champions my friends (ja laulaa tämän jälkeen no time for sweden, ehhheh), vähän jäissä pienissä häissä, we will we will rock you, poika on tullut kotiin. Eli muutamalla sanalla: nyt huudetaan.





Rakastan tuollaista väkijoukkohuumaa ja yhdessä laulamista, se saa niin hyvälle mielelle ja vapauttaa. Koomisinta olivat ne tytöt meidän edessä, jotka huusivat lähes koko ajan leijonien ollessa lavalla "paidat pois".





Ressu. Oli muuten niin maailman ihanin ja energisin, aloittaa nyt Raising my family- kipaleella ja lopettaa Kemiaa:n. Hyppiä eturivissä ja huutaa niin lujaa kuin kurkusta lähtee siinä täytyy olla rakkautta, siinä täytyy olla unelmii.
Ressun lähtiessä lavalta vieressämme olevat tytöt alkoivat laulaa hei älä mee tai sä viet multa kaiken, nauratti.



Tein eturivissä Ylen miehelle, joka kuvasi meitä "Live Long and Prosper"- tervehdyksen ja hän naurahti.

Tämän kaiken kruunasi

a) Jeminan seura

b) herkulliset metrilakut



ja c) se, että pääsin koskettamaan Poikaa.

Ai että, kyllä nyt kelpaa.

(ja nyt en enää hehkuta jääkiekosta, huhhuh mikä kilolakumetripostaus)