17. lokakuuta 2011

husky rescue laulaa onnellisuus on sitä että rakastaa

Luin artikkelin siitä, mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan. Tuli sellainen olo, ettei haluaisi katua noista mitään. Mutta jo nyt havahdun siihen, että olen viettänyt päiviä päivien perään jättihupparissa silmät kiinni ties missä näytössä, viikon kohokohtana uusi jakso Merliniä (tänäänkin nauroin vedet silmissä uusinta jaksoa, oi voi).

Kaduttaa hieman. Ei Merlinille nauraminen, sillä Colin Morgan on loistava. Mutta mitä kaikkea olisinkaan voinut saada aikaan, jos olisin jaksanut herätä aamulla, pukea vaatteet ja oikeasti tehdä jotain? Olen kyllä uskaltanut tehdä asioita (kuten antaa Jennan eteen sakset ja hiuspehkoni), mutta sitten on päiviä jolloin en ole vain jaksanut tehdä mitään. Ja sitten on sellaisia asioita joita en ole oikeasti uskaltanut, kuten lähteminen.

Hieman sama kuin alkukesän ensimmäinen meressä uinti: voi joko kävellä mereen varovaisen varmasti rannasta ja oppia kärsimään pikkuhiljaa kylmyyttä, edetä askel kerrallaan kohti päämäärää. Tai sitten voi seistä laiturilla peläten hirvittävästi, mutta äkkiä pinkaista juoksuun ja hypätä kiljuen. Ensimmäiset minuutit jääkylmässä meressä ovat hirvittäviä, mutta sitten siihen tottuu niin ettei jaksa lähteä ihan vielä saunaan.

Photobucket
(kaaduin seuraavaksi komeassa kaaressa maahan liiallisen pyörimisen seurauksena, sääli ettei siitä ole kuvaa..)

Photobucket

Viikonloput ovat helpompia: silloin menen, näen ihmisiä ja teen asioita hieman enemmän, mutta sehän on vain 3/7. Minun matematiikka on sitä mieltä, että nyt on hyvä aika etsiä ne neljä seitsemäsosaa jostain. Tehdä asioita joista tykkään, muitakin kuin Bradley Jamesin kuolaaminen, vanhojen Aku Ankkojen lukeminen ja Super Smash Brosin hakkaaminen. Lopettaa turhat pelkäämiset ja hypätä sinne mereen niin että loiskahtaa.

oli erityisen hyvä viikonloppu, näin paljon ihmisiä joista pidin. pidän. lyhyesti: gagailin, trollailin, mäkkäilin. tykkäilin.

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Olen ollut hyvin hermostunut pandasilmieni rajusta kasvusta, mutta valvottuani jälleen viikonlopun aikana huimia määriä ihanassa seurassa totesin että äsh. Nukun kuitenkin viikoilla paljon.

ja sitäpaitsi: mitä väliä vaikka silmäpussit syvenevät kun niin käy hymykuopillekin.

Tämä on sinun elämäsi, ja elämä on valinta. Valitse tarkkaan, valitse viisaasti, valitse rehellisesti. Valitse onnellisuus.

Photobucket

5 kommenttia:

  1. IIIIH! voi JESTAS olisit nähny mun reaktion kun luin että katot Merliniä ja tajusin että ei kai, ei kai, ei kai ne oo uusia jaksoja mitä katot...? ja onhan ne, kauan odotettu neljäs kausi, siunattu olkoon...! no joo... :---D
    tällä hetkellä katuisin kuolinvuoteellani ainakin sitä, että haluan kattoo Suomessa esitettävät sarjat vasta Suomen telkkarista. mut taidanpa ladata neljännenkin kauden kolmen edellisen seuraksi koneelle~
    NAUTTIKAAMME COLINISTA! (ei kolinasta, hahhah :DD)

    VastaaPoista
  2. Tuuli: Sinä ihana sait minut hymyilemään isosti, kiitos :*

    nelli: ♥

    Jaruto: EIKÄ, toinenkin Merlin-fani! :D Olen niin innoissani siitä, että asioita alkaa viimeinkin tapahtua. Ja niin harmissani siitä, että noin hyvän sarjaa pitää loppua niin pian. Plääh.

    Colin on ihana! Ja Merthur myös.

    VastaaPoista
  3. MERTHUR! ilman ei voi eläää! ♥ (ps. http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/HoYay/Merlin ;D)

    VastaaPoista

Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.