23. tammikuuta 2011

matahma gandhi

Käytiin eilen Papulassa istuskelemassa iltaa Nooran myöhäisten synttäreiden kunniaksi. Trivial Pursuit, latinalaista musiikkia, kannuja, pillejä, hyvää seuraa, juttuja ja naurua.

Photobucket

Tänään suuntaan muuttoavuksi! Muuttaminen on ihanaa, saa kantaa tavaroita ja tehdä jotain noin fyysistä jonka tuloksen todella näkee. Järjestellä, koota, kasata. Auttaa jotakuta siirtymään yhdestä elämänvaiheesta toiseen. (lisäksi voin joka kerta haaveilla siitä, kun minun siirtymäni koittaa, khihi)

En melkein koskaan kuvaa päivän asuja tms, mutta eilen ennen ulos lähtöä päätin tehdä poikkeuksen ja räpsiä muutaman otoksen (en tosin ajatellut kertoa mistä kukin on, sillä suurin osa on kirppikseltä tai itse tehtyjä), eli:

Photobucket

Photobucket

Photobucket

7 kommenttia:

  1. voi johanna olet kaunein !! ps mitä kuuluu suloinen

    VastaaPoista
  2. Toi punapalloinen paita on ihana! Ihan kuin muutenkin olet ;)

    ps. kuuntelen Punaista komentajaa

    VastaaPoista
  3. jemina: voi sinä ihana, kiitos! (punastuin) ps. kuuluu kiirettä, mutta silti oikein hyvin mukavaa. cernin jälkeen pelaillaan eikös niin?

    st: se on i-ha-na, en ole käyttänyt sitä varmaan kertaakaan aikaisemmin ja kun nyt päätin kokeilla, rakastuin! (myös esim suhun)

    ps. :*

    VastaaPoista
  4. muuten saanko kysyä sun mielipidettä turusta kaupunkina? teen koulus yht projektii jos vertailen turkuu ja inarii katos. ja siihen ois kiva lisätän jonkun paikallisen mielipide kanssa. ei pakko, kysynpähän vaan c:

    VastaaPoista
  5. saat, tietenkin! pidän turusta paljon.

    se on uskomattoman kaunis kaupunki ja aurajoki on aivan ihana (joenranta täyttyy kesäisin ihmisistä ja rakastan itsekin viettää aikaa siellä). turku on täynnä vanhoja ja ainutlaatuisia rakennuksia, pieniä kahviloita, museoita ja historiallisesti merkittäviä paikkoja (turun linna, tuomiokirkko yms). ja tietenkin täällä on paljon puistoja, saaristo on hyvin lähellä ja sää on aina mukavan leuto verrattuna muihin kaupunkeihin.

    turun lähiöillä on jokaisella tietenkin oma maineensa, joillain ei erityisen kehuttava. esimerkiksi varissuo on pahamaineisin lähiö ja hirvensalo porvarien asuinpaikka. turku on silti hyvä, ja turvallinen paikka asua.

    opiskelijalle tämä on oikein hyvä paikka asua. lähes kaikki on kävely/pyöräilymatkan päässä, vilskettä ei tosin ole yhtä paljon kuin pääkaupunkiseudulla. ihmiset tuntevat pääsääntöisesti toisensa jonkin kytköksen kautta. kouluttautumispaikkoja on runsaasti ja monet niistä ovat erittäin arvostettuja

    asuntojen hinnat eivät ole yhtä korkealla kuin pääkaupunkiseudulla, tosin kunnallinen talous on aika pepullaan ja rahaa on aika on muutenkin vähän. mutta niinhän se on vähän kaikkialla.

    hitsit, toivottavasti tästä on jotain hyötyä. oli hieman hankalaa miettiä, mitä kertoisi. :D
    tiivistetysti: turku on valloittava!

    VastaaPoista
  6. thank youuu=)
    hihhiii oli hauskaa kuulla positiivine mielipide turust vaihtelun vuoks :D mäkin rakastan turkua, vaikken oo ollu siellä useinkaan! kesäsin se on vaan niin ihana. ja sieltä on paljon muistoja.

    VastaaPoista
  7. en oikein ymmärrä noita negatiivisia kommentteja turusta....

    kivaa, että turku miellyttää :]

    VastaaPoista

Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.