en tiedä

Pian ovat pääsykokeet ohi, silloin pystyn keskittymään työhön ja sen pohtimiseen, mitä haluan tehdä isona.

Ala-asteen ystäväkirjoihin kirjoitin ainakin en tiedä ja isompi.

(Pienenä tahdoin kasvaa pituutta, en pitänyt siitä kun olin niin lyhyt. Vaikka oli siinä puolensakin, kuten ruokajonossa mennessämme pituusjärjestykseen, silloin sain ensimmäisenä ruokaa. Tai kuten se, että pojat saattoivat ottaa lippikseni ja heilutella sitä pääni yläpuolella ilman, että sain sitä vaikka kuinka hypin ja huidoin ja esitin suuttunutta.)

Se, mitä haluan tehdä hahmottuu kuitenkin koko ajan. Kokemukset muovaavat sitä, vedän mielessäni yli ammatteja joita en ainakaan haluaisi tehdä ja uskallan ajatella sellaisia aloja joita en ennen olisi todellakaan miettinyt.



Ala-asteen luokkakokouksen päivämäärä sopiessamme, muistan miettineeni, miten olisin silloin jo niin aikuinen. Että silloin minä olen varmaan naimisissa, minulla on mies ja työpaikka ja keltainen omakotitalo ja monia lapsia ja kultainennoutaja. Että silloin minä olen iso.

Luokkakokoukseemme on vajaa neljä vuotta aikaa.



Jos joku nyt antaisi ystäväkirjansa täytettäväkseni, kirjoittaisin kohtaan "mikä sinusta tulee isona" en tiedä, 


mutta otan siitä selvää.