kyllä, kirjoitin entryn silmälaseistani

Tanssin, hypin, lauloin baarin lattialla Tiktakin, PMMP:n ja Kaija Koon tahdissa, pienissä häissä livenä sai ihmiset nostamaan kädet ilmaan, vilkkui välkkyi sumua keltaista mustaa joku tarttuu kiinni, pompimme ringissä huutaen kyllä kaverilta pitää aina saada tukea. Ihmisiä oli paljon ja vaikka minua yleensä ahdistaakin väkijoukoissa, tanssiessa se ei haittaa. Jossain vaiheessa huomasimme, etteivät silmälasini ole taskussa.

Romahdin.

Punaiset Raybanit ovat minulle osa identiteettiä, olen se tyttö jolla on punaiset lasit. Sen lisäksi, että murehdin rahanmenoa uusiin laseihin ja sitä, miten ihmeessä tulen näkemään yhtään mitään mikä olisi kolmeakymmentä senttiä kauempana nenästäni, tuntui kuin minusta itsestäni olisi irronnut jotain. Samanlaisia laseja ei tulisi enkä ollut valmis luopumaan niistä vielä, ei ollut sen aika. Onneksi ystävät halasivat, yrittivät epätoivoisesti etsiä laseja tanssilattialta, kertoivat että kaikki järjestyy. Lopulta Aleksi pamautti eteeni oluen ja tokaisi, että se helpottaa. Nauroin kyynelien läpi. Ja kyllähän se helpotti hetkeksi.

Aamulla menimme varmuuden vuoksi katsomaan baarin löytötavaroista. Jaaaa punaiset silmälasit... Hetki... Juu kyllä täällä on jotkut punaiset silmälasit, mutta eivät nämä kyllä raybanit ole, eikun ohops ovatpas sittenkin tuonko ne näytille? sanottiin puhelimeen ja pidätin henkeäni- itse lasit olisivat tietenkin rikki, mutta jos sangat olisivat ehjänä, jos jos jos.

Lasit olivat hieman tavallista tahmeammat. Siinä kaikki. Ei edes yhtä pientä naarmua. Purskahdin itkuun onnesta. Kiitos sinulle, joka huomasit täynnä olevassa baarissa lattialla silmälasit, nostit ne ja veit henkilökunnalle. Pelastit tietämättäsi erään nuoren naisen päivän ja identiteetin. Kiitos.