28. syyskuuta 2011

näen tänään jaren ja villegallen


(pst jemina kun kerran luet vasta pottereita niin älä katso tätä!)

Viikonloppu latasi minut täyteen intoa, sillä saunominen ja lautapelien pelaaminen ystävien kanssa tekevät aina hyvää. Puhumattakaan läpi yön valvomisesta parhaustytön kanssa, aamuinen usva on uskomatonta.
Olen istunut tuntikausia kirjoittamassa juttuja, miksi olen unohtanut tehdä sitä mistä nautin niin paljon?

Tänään aion kokkikerhossa nauraa paljon lasten kanssa ja nauttia. On uskomatonta miten erilaisia 10-vuotiaat ovat nyt kuin silloin yhdeksän vuotta sitten.
Silloinhan: minulla oli 101-dalmatialaista lippalakki, käytin koulussa tuulitakkia ja lenkkareita, koko luokka pelasi koulun pihalla kirkonrottaa ja poliisia&rosvoa. Pokemon-korttien vaihtelua, Mario-videopelejä ja hölmöjä, ihania, lapsellisia leikkejä (jotten romantisoisi- tietenkin myös draamaa siitä kuka oli kenenkin paras kaveri ja toivottomia ihastuksia aina samoihin poikiin).

Nyt: yksi tytöistä kertoo olleensa kosmetologilla kulmakarvoja nypityttämässä, muut kyselevät innokkaana missä hän kävi, aloittavat keskustelun parhaasta tavasta nyppiä kulmakarvoja, joku vastaa kosketusnäyttöpuhelimeensa ja aloittaa juoruamisen (kuulen sanat joo, se on niin läskiki), kaikkein pienin tyttö toteaa minulle lihoneensa hirveästi.

Jäin sanattomaksi.

6 kommenttia:

  1. toi video on niin mahtavuutta, oon nauranut sille satoja kertoja :D

    ja olen huomannut saman kamalan ilmiön. Vielä hirveämpää on se, kun päiväkodissa viisivuotiaat hoilottavat nygårdin selvää päivää...

    VastaaPoista
  2. Haha osaan ton videon sanat ulkoo ja oon kattonu sen varmaan 200 kertaa ainakin :D

    Mäkin oon huomannu ton saman ilmiön, mun nyt 11-vuotias pikkuveli sano viime vuonna käyvänsä ennen liikkatuntia vaihtamassa vaatteet vessassa, ettei kukaan näe sen isoa mahaa.. Sekin veti kyllä sanattomaks, varsinkin kun mun veli on ihan normaalikokoinen.

    VastaaPoista
  3. musta tuntuu et oon vieläkin sillä dalmatialais-lippis kehitystasolla. tosin mul oli kyl nalle puh aina.

    ja voi että muistan ku kaikki aina ihastu samoihin poikiin. aa nauran täällä. ekalluokalla kaikki oli ihastuneita mikaeliin ja sit mulle oltiin kateellisia ku se tuli mun kaa samalta bussipysäkiltä <3 <3 <3 (paitsi et mä tykkäsin enempi sen isoveljestä joka oli TOKALUOKALLA aattele)

    ja sit oli meillä ainaki tarrakirjat ja niitä vaihdettiin. ja tamakotsit (ei mitään ideaa oikeasta kirjoitusasusta). ja meidän luokalla kaikki teki yhdessä vaiheessa niitä helmiliskoja. muistaakseni mun superihastus ville teki niitä myös ja sit olin ihan <3 ku poika teki niitä omg omg omg. ja nyt aloin miettii et onko vähän outoa et aina ku joskus viel näen sen villen jossain bussissa tai niin, ni heti oon ihan just niinku sillon kutosella. mut en enää valvo öitä MUAHAHHAHAAHHAHAAHHAHAHAHAH.

    ja mä muistan ala-asteelta kans sen kun en koskaan ollut mikään super liikkajutuissa mut voi vittu ku mä olin hyvä lipunryöstössä. oikeesti tähti !!!

    VastaaPoista
  4. TÄÄ ON PARAS JUTTU IKINÄ PAKKO KERTOO

    muistan ku sit joskus vitosella ehkä oli terveystarkastukset ja sit tytöt sai ne tietopaketit jotka kerto karun totuuden naisen elämästä. mut eihän niistä tietenkä voinu sit kertoo pojil ku iih niin noloa. mut mä olin jo sillon ihan valtavan ujo ja omg omg ni sit mä kysyin kainosti et jos mä voisin vaan saada sen kirjasen sieltä (koska en halunnu piilottaa niitä siteitä kotona ja omg niin noloo).

    ja ku ne toiset tytöt oli kertonu pojil et joo niis on karkkii. ja sit mun sanottiin olevan allerginen niille karkeille ku en saanu sitä pussia vaan kirjan vaan.

    :---------D nauran täällä

    VastaaPoista
  5. mun on pakko jatkaa tästä villestä ku oon niin monta kertaa nauranu tätä jälkeen päin. mut oikeesti, sit me tekstailtiin (okei jotain 5 kertaa mut silti, enempi rakkauselämää ku nyt) ja sit se aina kysy mun meseä.

    ja mä en tienny mikä on mese enkä ikinä kehdannu kysyä. tai siis aattelin et mese on tietenki mercedes benz mut luojan kiitos olin tarpeeks fiksu etten alkanu sitä sille selittää.

    missä mä olisinkaan nyt jos olisin tienny mikä windows messenger on :-------------D mut tiesin vaan habbon.

    tää on terapeuttista tää muistelu.

    VastaaPoista
  6. sannero: löysin sen itse vasta muutama viikko sitten, mutta se on aivan mahtava! :D

    viisivuotiaat... melkein itkettää nyt.

    Emmiina: se jää kieltämättä aika pahasti päähän! nostan hattua jos osaat laulaa sen samassa tahdissa, ykkösvuosi tuottaa mulle aina sanojen sekavuutta. :P

    eih. sitä juuri, mitä yhteiskunta teet lapsille?

    Jemina: ♥♥♥ EN KESTÄ sinua kun olet noin ihana.

    muistan miten äiti joskus piilotti tamagotchini kaappiin kun meni hermo siihen kun pyysin häntä heittämään hauvalleni frisbeetä/siivoamaan kakat/kylvettämään silloin kun olin jalkapallotreeneissä. kun sain sen takaisin näytöllä oli enkeli. itkin. traaginen lapsuuteni. :((

    helmiliskot oli ehkä kuuminta mitä oli silloin joskus! uuh mikä poika, askarteli ja kaikkea. <3

    lipunryöstö oli MAAILMAN KIVOINTA. hitsit mun pitää pelata sitä pian.

    nauroin ääneen sidejutulle ja sille, että luulit mesen olevan auto. :-------D ala-asteellahan kyseltiin aina että hei onko sulla mercedes benz.

    VastaaPoista

Elämä on kenties lyhyt, mutta hymyyn menee vain sekunti aikaa. Samoin kuin kommentin jättämiseen.